Pennut osaavat nyt jo vinkumisen lisäksi murahdella, haukahdella, tarttua kaverin tai äitin korvaan ja suunnistaa myös kuulonsa ja näkönsä avulla. Askeleet ovat vielä hoippuvia, mutta pääasia, että matka taittuu jo neljällä jalalla eikä ryömien. Kehitys tässäkin asiassa on varsin tasaista kaikilla, eroja ei ole havaittavissa. Pissa- tai kakkahädän yllättäessä pennut osaavat muuten hienosti jo mennä hieman kauemmaksi nukkumapaikasta. Jännä, miten pienestä pitäen tuokin käytös on olemassa.
Koska pennuilla oli tuo ripuliepisodi, viivästytän hieman ensimmäistä matokuuria. Yleensä se annettaisiin kahden viikon kohdalla, mutta Zetan ollessa asianmukaisesti madotettu tiineysaikana en usko pentujen kärsivän sisäloisista ja uskallan antaa pentujen suolistojen levätä kunnolla ennen ensimmäistä lääkitystä. Pennut ovat vielä pelkästään maidolla, emmekä pidä kiirettä kiinteän ravinnon aloittamisella.
Ulkona ollaan käyty nyt jo porukalla, pennut laitettiin rottinkikoriin ja kannettiin takapihalle. Kuvatkin kertovat, että kukin reagoi omalla tavallaan; osa nukkui, osa katseli ympärilleen, osa pyrki korista pois. Jatketaan nyt näitä pieniä harjoituksia lisääntyvissä määrin, miten pentujen kehitys näyttäisi sallivan.
Nube on muuten jälkikasvustaan varsin kiinnostunut; vähän väliä se käy katsomassa pentuja niiden aitauksella ja tulee nuuskimaan niitä, kun pentu on joko minun tai Jussin sylissä. Hassu poika.
Ja nyt kuvapläjäys vanhimmasta (ylinnä) uusimpaan, olkaa hyvä.
