Pennut ovat juuri nyt ehkä suloisista suloisimmassa vaiheessa, kun silmät ovat auki ja muutkin aistit toimivat moitteetta. Nassikat ovat ennen kaikkea terveitä, iloisia, leikkisiä ja vahvoja. Kyllä nyt kelpaa antaa niiden kasvaa ja kehittyä.
Pennut syövät edelleen pääsääntöisesti emonmaitoa, mutta 3 vko ja 2 vrk iästä alkaen ovat saaneet pari kertaa päivässä naudan jauhelihaa ja nyt sitä on notkistettu vähän piimällä ja vedellä velliksi. Ihan ripauksen olen laittanut sekaan ruusunmarjajauhetta C-vitamiiniksi. Seuraavaksi maistellaan varmastikin kananmunaa ja maksaa. (T)ulosteet ovat kiinteitä, joten suolistot toimivat hyvin. Nyt harjoittelemme vähän ulkoilua, että pissat alkaisivat tulla myös nurmikolle. Ilmat ovat vaan vielä sen verran kylmiä, että aika nopeasti tulee pienille ikävä omaan pesään. Pikkuhiljaa hyvä tulee.
Tosin kiirettä tässä pitää. Sen lisäksi, että hoidettavia on nyt yhdeksän, ja kaikkia pitää ulkoiluttaa säännöllisesti, niin tietenkin ovemme ovat auki myös pennunkatsojille. Kiitos Jennille, että ajoitit pennunkatsomisreissusi juuri iihen ajankohtaan, mikä olisi ollut muuten kaikkein vaikein järjestää. Jussi jää tänään loppuviikoksi pentuvapaalle, ja nyt sitten on taas pitkä aika, että joku on aina kotona ja vastaamassa nassikoiden kasvaviin tarpeisiin. Itse jään parin viikon pentulomalle virallisesti 9.5, mutta edellinen viikonloppukin on onneksi vapaa.
Kuvia ei ole ehtinyt pahemmin räpsiä, mutta tässä nyt 3,5-viikkoisposeeraukset eiliseltä. Handlerina tietenkin Jenni!
Pennut ovat järjestyksessä Tessa, Ellu, Caramelli, Kinu, Ude, Arska ja Viivi.






