Niin vaihtui vuosi, toivottavasti seuraava on edellistäkin parempi. Uudenvuodenraketit ovat jokavuotinen riesa, mutta monilta kasvatinomistajilta tuli viestiä, että koirat eivät onneksi olleet paukkeista millänsäkään. Cara ja Nube olivat koko illan tosi reippaita, myös iltakävelyn aikana. Zeta haukahteli välillä ulkoa kuuluville äänille, mutta käytös vaikutti enemmän vahtihaukulta. Ulkona sekin käyttäytyi ihan normaalisti, kun kuljettiin illan viimeinen lenkki yhdeksän aikaan illalla. Se on helpottavaa, että koirat kestävät tämän jokavuotisen tapahtuman ilman suurempaa paniikkia.
Sain sähköpostiin muutaman uuden kuvan Lillistä (CS Avrei Una Marsina) ja pikku-Jenasta (CS Borbotta Il Caffè), kiitokset omistajille niiden lähettämiestä ja kivoista kuulumisista! Lillin leikattu polvi on nyt hyvä ja toipuminen on mennyt hienosti. Lilli vietti uudenvuodenaaton maalla mökillä, ja kulkee ketterästi jyrkillä rinteillä, joten leikkaus osoittautui oikeaksi päätökseksi.
Jena puolestaan on alkanyt näyttää merkkejä keskittymiskyvyn paranemisesta ja ei-sanan ymmärtämisestä. Jena suunnittelee pienenpienen eskarirepun pakkaamista ja lähtöä pentupiiriin, toivottavasti sieltäkin saadaan sitten kuvia tai kuulumisia! :)
Lillin ja Jenan kuvien myötä oikein ihanaa Uutta Vuotta kaikille!
 |
| Tässä suvussa istutaan näin |
 |
| Ja söpöillään näin |
 |
| Lilli tarkkaavaisena |
 |
| Jena tutustuu rollaattoriin |
 |
| Pikkuinen on kasvattanut kauniit kiharat! |
 |
| Kaikkea pitää maistaa, eikö niin? |