tiistai 6. maaliskuuta 2012

Makujen ja äänien maailma

Päivää alle kuusiviikkoisten pentusten kanssa tilanne on se, että elämää piisaa taloudessa omiksi tarpeiksi. Kaikki aidat on nyt kaadettu ja pennut liikkuvat koko huoneistossa vapaana yötäpäivää. Pennut ovat todella ketteriä ja liikkuvaisia, Marsina ja Freccia tekevät jo hyviä pomppuyrityksiä sohvalle. Pissaa ja kakkaa on joka paikassa, huh!Mutta kyllä ne silti nukkuvat valtaosan päivästä, valveilla ollaan vain muutama tunti. Siksipä taas kuvat ovat hyvin unisia..



Kävin tänään ostamassa Axilur 250 mg-kuurin huomiseksi 6-viikkoispäiväksi, sitten Cibau kala-riisi-nappulaa, naudan kuivattua ruokatorvea ja possun koipia järsittäväksi. Järsimisestä puheenollen, hampaisto tuntuu kehittyvän pennuilla hieman eri tahtiin. Kaikilla pennuilla on nyt kaikki kulmahampaat, alhaalla useampia poskihampaita, ylhäällä parit poskihampaat ja ylhäällä kaikki etuhampaat. Tällä hetkellä vasta kahdella on alaetuhampaat puhjenneet; Freccialla ja Marsinalla. Zetan ja Todan alaetuhampaat ovat vielä ikenien sisällä.



Tänään oli oikea imurointipäivä. Kukaan pennuista ei välittänyt imurin äänestä, joskaan ei myöskään mennyt tutustumaan laitteeseen lähemmin. Kaikki pennut olivat siis hyvin välinpitämättömiä imurin suhteen. Lakaistessa lattiaa pennut yrittävät jahdata harjaa ja saadessaan sen kiinni ne tarttuvat harjaksiin innokkaasti. Yritä tässä sitten siivota! :D



Tiedoksi kaikille, Chicco-poika (http://caranpennut.blogspot.com/2012/02/chicco-etsii-kotia.html) sai kodin Tampereelta ja asustelee nyt tyytyväisenä vanhassa puutalossa lähellä järven rantaa. Kotiutuminen on hyvässä alussa ja poika vaikuttaa lupaavalta. Kiitos Terhi, että ennakkoluulottomasti annoit tälle pojulle kodin!