Pennut vinkuivat autossa ensialkuun, mutta elämöinti loppui pian päästessämme isommalle tielle. Haimme hetken sopivaa ulkoilupaikkaa ja sellainen löytyikin läheiseltä teollisuusalueelta. Eikun kevythäkki sisältöineen hangelle ja luukku auki. Pennut tulivat kaikki lootasta omatoimisesti ulos tutkimaan ympäristöään. Hetken aikaa ne tepastelivat hangella, ihmettelivät uutta ympäristöä ja kylmää ilmaa ennen kuin palautimme ne takaisin kevythäkkkiin ja lähdimme kotia kohti. Ehdin siinä välissä napata pennuista muutaman kuvan. Tosin Marsinan kuva on tämänpäiväiseltä ulkoilulta (siksi eri valaistus), kun en eilen saanut Marsinasta kunnon lähikuvaa.
Ruokavalikoimiin lisättiin tänään kaiken edellisen päälle vielä Nutron lammas-riisi-pentunappulat ja Orijenin pentupapanat sekä raejuusto. Caran maidontuotanto on sen verran voimissaan, ettei pennuilla tunnu olevan kovin kiire kiinteään totuttelun kanssa, mutta tuntuvat pitävän uusien makujen maistelusta. Alan nyt systemaattisesti ja vähitellen vähentää tissittelykertoja ja Caran ruokintaa, jotta kuppiruokintakin alkaisi enemmän kiinnostaa. Kyllä ne aina tarjotessa hieman syövät, muttei kuitenkaan niin paljon, että sillä pärjäisi pidemmän päälle.
Tämän viikon ja viikonlopun aikana ollaan kuunneltu CD-levyiltä erilaisia autenttisia meluääniä. Levyillä on kaikenmaailman mekkalaa, mitä kuvitella saattaa. Ovien pauketta, katupora, hammaslääkärin laitteet, ukkosta, hälytysajoneuvoja, lentokoneita, aseiden räiskettä jne. Noiden levyjen lisäksi kuuntelimme tänään Youtubesta koiranäyttelyvideota sekä uskokaa tai älkää, imurointia. Siellä on 7,5 tunnin video imuroinnin äänestä. Ensimmäisen 35 minuutin verran jaksoin sitä pennuille soittaa, mutta sitten oli pakko jättää seuraavaan kertaan.



