Elettiin siis maanantaita, joka oli meillä molemmilla, minulla ja Jussilla, normaali työpäivä. Pepin lämpö oli aamulla tasan 37, josta päättelin, että se tulee vielä nousemaan illaksi ja laskee tiistaina alle 37, kuten oppikirjoissa sanotaan. Olimme varmuuden vuoksi pyytäneet Jussin äidin meille vahtimaan tilannetta, hän oli saapunut aamupäivällä meidän ollessa jo töissä. Kotiin tullessamme viiden aikaan pistin merkille, että Peppi oli hieman rauhaton, läähätteleväinen, se myös vapisi hieman. Eli olisiko sittenkin lämpö käynyt alle 37, emmekä vaan saaneet lämmönlaskua kiinni, ja synnytys oli käynnistymässä. Käytin Pepin heti ulkona ja sen jälkeen asetuimme pentuhuoneeseen yhdessä lepäilemään ja odottamaan tilanteen kehittymistä. Peppi petaili pari kertaa lattiaa, läähätteli, makasi välillä rauhallisempanakin, mutta sitten kävi taas levottomaksi. Muutama tunti meni samalla tavalla. Tuona aikana näin yhden puolittaisen supistuksen Pepin käydessä makaamaan, sen koommin supistuksia ei näkynyt.
Käytiin Pepin kanssa puoli yhdeksän aikaan ulkona. Se teki heti tarpeensa, jonka jälkeen huomasin sen peräpäästä valuvan tummaa eritettä. Sisällä selvisi, että erite on tummanvihreää. Siitä selvisi, että synnytys on käynnistynyt, mutta täytyi yrittää arvailla, onko kaikki hyvin, kun supistuksia ei tule, eikä minkäänlaista yritystä ponnistamiseen. Yleensä tuo vihreä tulee vasta ponnistusten yhteydessä. Tässä kohtaa hetken harkitsin, pitäisikö yrittää saada aikaan supistuksia kokeneempien kasvattajien vanhalla konstilla eli rappusten kävelyttämisellä. Päätin kuitenkin olla tekemättä niin, ja myöhemin selvisi, että tämä päätös saattoi pelastaa Pepin. Soitin Hattulan Univet-eläinsairaalaan, josta olemme aiemmin saaneet erinomaista päivystyspalvelua. Kerroin tilanteen ja hoitaja vastasi, että kannattaa lähteä heti tulemaan. Pyysin vielä lääkärin mielipidettä, sillä turhaa reissua lääkäriin synnyttävän koiran kanssa tulisi aina vältellä. Lääkäri vahvisti kuitenkin asian, ja lähdimme kohti Hattulaa, mukana kylmälaukku, pyyhkeitä ja takakonttiin pakkasimme vielä Zetan ja Nuben.
Perille päästyämme klo 21.40 meidät kirjattiin sisään ja Pepille laitettiin valmiiksi tippakanyyli ja jotain liuosta tippumaan. Lääkäri teki ensin sisäisen tutkimuksen ja sanoi, että yhtään pentua ei ole synnytyskanavassa. Sen jälkeen hän otti ultraäänilaitteen ja löysi sillä heti ensimmäisenä tulossa olevan pennun. Tässä kohtaa näytti siltä, että kyseinen pentu on poikittain, tulossa omasta sarvestaan ja menossa viereisen sarveen. Silloin se blokkaisi itsensä lisäksi myös muiden pentujen tien ulos. Kysyin, onko tukkona oleva pentu elossa. Hän etsi sen sydämen ultralla ja laski sykkeen. Syke oli selvästi normaalia matalampi, vain 140, kun sen normaalisti kuuluisi olla 190-200. Päätöksiä olisi siis tehtävä nopeasti. Lääkäri suositteli sektiota, ja Peppi lähtikin saman tien klo 21.55 avattavaksi. Siitä alkoi uskomattoman pitkältä tuntunut ja sydäntäraastava odotus. Tässä kohtaa sain onneksi Pepin omistajan Tarjan puhelimen päähän, hän oli juuri tuon yön töissä, joten pelkäsin, etten saa tietoa perille ennen kuin tilanne on ohi. Ehdin myös miettiä, että onkohan minusta enää tähän touhuun. Tunne oli niin karmea, sellaista ei haluaisi kokea enää koskaan.
Suunnilleen klo 22.50 kuului jonkin oven takaa kunnon parkaisu. Toiveet heräsivät. Pian avautui vastaanottohuoneen ovi, jonka ovella hymyilevä hoitaja kutsui meidät sisään. Rynnättiin Jussin kanssa huoneeseen lähes juosten. Pöydällä oli pienessä styrox-laatikossa kolme vikisijää. Onnentunne täytti rinnan, fiilis oli aivan sanoinkuvaamaton. Kaikki kolme olivat elossa! Peppi oli jäänyt vielä suljettavaksi, joten saimme ihastella pentuja ja ilmoitella "lähiomaisille". Sitten Peppi tuotiin huoneeseen. Se oli todella sekaisin, ei oikein pysynyt pystyssä ja kieli roikkui ulkona. Se lysähti makaamaan viltin päälle ja nukahti saman tien. Lääkäri kertoi, että häntä oli ollut vastassa aika hurja näky. Kohtu olikin ollut kiertyneenä akselinsa ympäri ja puristunut yhdeltä osaltaan verettömäksi ja toiselta osalta taas turhankin verekkääksi. Viilto oli jouduttu tekemään kohdunsarveen, koska runko-osa oli niin verekäs, että se olisi vuotanut hirveästi. Pennut olivat siis olleet kaikki samassa kohdunsarvessa ja tällaisessa tilanteessa kiertymä tulee hyvinkin helposti; yksi supistus saattaa saada sen aikaan. Sieltä ei siis olisi luonnollista tietä päässyt yksikään pentu ulos ja yksikin kunnon supistus olisi voinut rikkoa kohdun. Onneksi en siis juoksuttanut Peppiä rappusissa arpoessani, että onko kyse polttoheikkoudesta. Nyt oltiin juuri sen verran ajoissa liikkeellä, että kohtu säilyi hyväkuntoisena, se supistui heti, kun pennut oli saatu ulos. Kohtu pystyttiin siis säästämään.
Alku ei ollut mitenkään helppo. Pepin äidinvaistot eivät päässeet heräämään sektion takia niin kuin luonnollisessa synnytyksessä käy. Pennut pääsivät lääkärissä nisälle, mutta tuhannen sekaisin oleva Peppi murisi niille, joten siitä piti pitää kiinni, että pennut saavat tärkeän ternimaidon. Peppi sai vielä annoksen oksitosiinia jälkivuodon tehostamiseen ja maidon nousuun. Jokainen pentu imi todella reippaasti ja halukkaasti. Lääkärikin naurahti rääpäleiden hirmuiselle nälälle. Pääsimme lähtemään kotiin vasta puolenyön jälkeen, kun Peppi oli sen verran selvänä, että se pysyi pystyssä.
Yö oli varsin haasteellinen, pidin pentuja läämpimässä laatikossa ja pidin Peppiä kiinni niiden imiessä, sillä Peppi edelleen murahteli pennuille ja näytti kipeältä. Peppi söi onneksi hyvin ja saikin keltuaista ja hunajavettä sekä kuivaruokaa. Onneksi maitoa nousi, pennut saivat ravintoa ja niiden painot lähtivät nousuun. Minä hoidin pissatukset ja kakatukset, koska Peppi ei osannut hoitaa pentuja. Seuraava päivä meni suunnilleen samalla tavalla, paitsi iltaa kohden Peppi alkoi osoittaa hieman kiinnostusta pentuja kohtaan ja suostui nuolemaan pentuja muutaman kerran, kun tarjosin niiden pyllypuolta sille käsistäni. Viime yö oli hieman parempi. Pennut olivat muun ajan laatikossaan, paitsi imetystuokiot, joita oli parin tunnin välein. Peppi ei enää murissut pennuille, mutta ei kuitenkaan pitänyt siitä, jos pentu lähti ryömimään sitä kohti. Niinpä turvallisuussyistä imetykset ja pesut hoidettiin vielä Peppiä kiinni pitäen. Peppi pesi pentuja käsistäni hyvin, mutta kakat tuntuivat olevan sen mielestä ällöttäviä, pissatus oli selvästi mukavampaa.
Tämä aamu oli onneksi iltaa viisaampi. Peppi oli selvästi rauhallisempi ja kivuttomampi. Se nuoli aamulla pentuja jo selvästi innokkaammin ja otti hienosti imetysasennon laittaessani pentuja nisille. Murinasta ei ollut enää tietoakaan. Vähitellen hormonituotanto ilmeisesti on lähtenyt toimimaan, sillä Peppi alkoi amupäivän aikana itsenäisesti hakeutua pentuja pesemään ja ulos lähteminen alkoi olla jo maanittelun takana. Nyt Peppi makaa levollisesti laatikossaan, putsailee ja tutkii pentujaan ja antaa niiden mönkiä miten vain. Se näyttää todella onnelliselta ja pennut kasvavat kohisten ja ovat puhtaita. Tällä hetkellä kaikki vaikuttaa olevan juuri niinkuin pitääkin. Pepin lämpö on 38,5 asteen tietämillä eli täysin normaali. Maitoa tulee runsaasti ja pennut saavat syödä niin paljon kuin jaksavat, ja jaksavathan ne.
Tästä on nyt hyvä jatkaa, kun uskaltaa jo hengittää. Pari yövuoroa olisi vielä töissä tarvottavana, mutta sen jälkeen koittaa neljän viikon pentuloma.
