sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pempulat 6 vrk

Kolmikko on kasvanut hurjasti, nyt mennään jo 700 grammassa, vaikka ikää on vasta kuusi päivää. Toisaalta syntymäpainotkin olivat jo aika korkeat (366-390g), sen puolesta ollaan ihan oikeassa aikataulussa, kun pentujen pitäisi tuplata painonsa ensimmäisen elinviikon aikana. Pikku pullukat syövät syömästä päästyään ja Peppi ilomielin tarjoilee parhaan luokan maitoa. Mikäs tässä ollessa.


Peppikin voi erinomaisesti. Tänään se halusi kävellä hieman tavanomaista pidemmän lenkin, joten kierrettiin ensin kortteli ja jatkettiin sen jälkeen vielä hautausmaan ympäri, mittaa kävelylle tuli ehkä kilometrin verran. Sitten oli kyllä kiire jo takaisin pentujen luo. Mukavaa huomata, että kipulääkityksen lakattuakin Peppi on virkeä ja reipas. Ja aivan ensiluokkainen emo, se hoitaa pentujaan huolella ja intensiivisesti. Se muuten osaa jo asettua laatikkoon makaamaan niin, että viluaan vinkuva pentu saa nopeimman mahdollisen avun.

Pentujen neurologinen kehitys on hyvin tasaista. Niillä on jo "mopo", eli takajalka alkaa vipattaa niitä vatsapuolelta rapsuttaessa. Niiden korvat liikkuvat ja ne ilmeilevät muutenkin, haukottelevat rauhoittavana eleenä ja muutamia pieniä hännänheilautuksiakin on jo nähty. Ne näkevät nukkuessaan unia (mutta mistä?) ja alkeellisia haukahtelujakin ovat esittäneet, lähinnä unensa seasta, ei niinkään tietoisesti. Ääntely on enemmän vikinää, yninää ja tuhinaa.

Huomenna tulee sitten täyteen ensimmäinen viikko Ceekkosten kanssa. Ovat kyllä syötävän suloisia jokainen. <3