Kaikille tiedoksi, olen nyt luvannut pennun kolmeen perheeseen. Muutama perhe on vielä tapaamatta, ja pian koittaa se ikävä hetki, kun joudun päättämään, mitkä perheet saavat pennun ja mitkä jäävät tällä kertaa ilman. Tämä on mielestäni kasvattamisen yksi hankalimmista osuuksista, kun mukavia perheitä olisi vaikka kuinka monta ja pentuja vain kourallinen. Kaikille niille, joille ei nyt pentua riitä, toivon, että olette hankinnassa maltillisia, tutkitte tarkasti yhdistelmien taustat ja mietitte, millaiselta kasvattajalta pennun haluatte ottaa. Koiria voi kasvattaa niin monella tyylillä ja ostajalla on aina varaa äänestää jaloillaan ja odottaa "sitä oikeaa".
torstai 21. marraskuuta 2013
Kiirettä pitää...
Ovemme aukesivat tällä viikolla vierailijoille, joten koneella ei ehdi istua sitäkään vähää mitä aiempina viikkoina (eikä ollut paljoa sekään). Lyhyenä päivityksenä kerrottakoon, että pennut syövät sujuvasti ja innokkaasti kiinteää ruokaa (raaka jauheliha, Royal Canin Starter -kuivamuona turvotettuna, keltuainen), kulmahampaat ovat alkaneet puhjeta ja nyt ne osaavat leikkiä jo alkeellisia leikkejä sekä keskenään että lelujen kanssa. Haukahtelu, ryntäily ja muu koheltaminen on myös alkanut ja ehkä osittain sen vuoksi Cara viihtyy yhä vähemmän pentujen kanssa. Tänään poistettiin aitauksesta pentulaatikko kokonaan, joten pentujen reviiri käsittää nyt muutaman neliömetrin lattia-alaa, sekä oli-ihan-pakko-saada Ikeasta ostetun teltan, joka nousi heti ensimmäisenä käyttöpäivänään suureen suosioon.