Pennut täyttivät heinäkuun 25. päivä kuusi kuukautta ja se on kyllä iso merkkipaalu. Nyt voi vähitellen alkaa tyttöjen kanssa odottaa ekaa juoksua (tosin odotus voi kestää hyvin vaikka vuoden vielä) ja Toda poika se saattaa alkaa pian osoittaa ihan erilaista mielenkiintoa tyttöjä kohtaan. Sieltä se sukukypsyyskin siis tekee tuloaan ja pikkupentuaika jää vähitellen taakse, tilalle tulee nuoruus.
Todahan on ollut sisäsiisti jo useita kuukausia, Zetalla ja Putulla on kestänyt selvästi kauemmin, mutta nyt ainakin Zetan harjoittelu on tuottanut tulosta ja sisälle ei olla enää pissattu ainakaan pariin viikkoon. Itsestä ainakin tuntuu hieman haikealta ajatella, että pian nämä pennut ovat jo teinejä ja sen jälkeen voidaan puhua jo nuorista aikuisista. Onneksi lopullinen aikuisuus tulee lagotoilla melko myöhään, joillakin se kestää ihan kolmeen vuoteen asti.
Sain heinäkuun puolenvälin jälkeen Tapanilta ja Sinikalta taas aivan ihania Toda-kuvia sähköpostilla, laitan niitä nyt teidän muidenkin iloksi:
Ja tässä elokuun alkupäivien puolivuotisposeeraus:
Se on niin hienoa, kun saa näin kuvien ja kuulumisten välityksellä olla osa pennun elämää, juuri tällaista yhteydenpitoa ja ystävystymistä kasvattajaksi alkaessani eniten toivoinkin!
Putu käväisi meillä yökylässä elokuun alussa, oli kovin mukavaa tutustua pikkuiseen paremmin ja kyllä oli siskoksilla kovasti riemua! Tässä [linkissä] Johannan ottamia kuvia Putusta, Zetasta ja Kaaoksesta siltä illalta, jolloin meillä oli myös Sanna ja Kaaos käymässä. Tässä pari kuvaa ihan maistiaiseksi:
Sitten lähimenneisyyteen, suorastaan eiliseen, jolloin oli Suomen Lagottoklubin vuotuinen erikoisnäyttely Helsingissä. Pennuista Zeta ja Putu olivat osallisina ja pakko sanoa, että tätä kasvattajan ylpeyden määrää ei voi millään luvuilla mitata! Kumpikin pentu suhtautui näyttelyn hälinään ja koirapaljouteen todella tyynesti ja kehässä tuomariin lähinnä riemuiten. Molemmat pennut menivät kehässä suoraan kohti tulevaa tuomaria häntä heiluen vastaan ja pomppasivat tätä vasten. Tavallaan tuomaria päin hyppiminen ei ole näyttelyssä kovin suotavaa, mutta minulle se kertoo pentujen avoimesta ja luoksepäästävästä luonteesta, mikä on tosi tärkeä ominaisuus, paljon tärkeämpi kuin ulkomuotoasiat. Molemmat pennut saivat hienon arvostelun, jossa kehuttiin mm. päätä ja liikkeitä, purennatkin olivat kohdallaan. Kiitos kivasta päivästä Aulille ja Ilkalle! Laitan pentujen kirjalliset arvostelut nettisivuille kummankin pennun omille sivuille.
Ja samana päivänä kuului ilouutinen Mikkelistä, jossa äitikoira Cara käväisi hakemassa toisen sertin. Tuomarina oli Paula Rekiranta ja arvostelu kuului näin:
“Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen, tilavarunkoinen narttu. Erittäin hyvä pään malli, silmät ja korvat. Riittävä kaula. Hyvä ylälinja. Kulmaukset tasapainossa. Hyvä luusto. Oikea karvanlaatu. Liikkuu hyvin edestä, takapotku voisi olla hieman tehokkaampi. Miellyttävä luonne.”
Hienoa Suvi ja Cara! Valionarvoon on matkaa enää yhden sertin verran!
