tiistai 2. heinäkuuta 2019

Rillan ja Kaapon pennut 3,5 vko

Tämä postaus on oikeastaan yhteisviesti kaikille pennunodottajaperheille. Täällä on kädet niin täynnä hommaa, että yhteydenpito täältä meiltä päin on jäänyt luokattoman vähäiseksi, anteeksi siitä kaikille. Kasvattajana koen kunnia-asiaksi sen, että yhteyttä pidetään paljon ja molempiin suuntiin, jo ennen pennun luovutusta, mutta etenkin luovutuksen jälkeen. Nyt kuitenkin pyydän, että otattehan rohkeasti puhelinta käteen ja soitatte tai laitatte viestiä (SMS, WA, Messenger, mitä näitä on) tai sähköpostia, ihan vaikka kuulumisia kysyäksenne. Täällä tapahtuu paljon koko ajan, joten kerrottavaa riittää kyllä.

Pieni tilannekatsaus. Rilla ja pennut voivat hienosti. Pennut kasvavat tasaisesti jokainen omalla käyrällään. Kolme ensimmäistä viikkoa ne olivat pelkällä emonmaidolla, se riitti oikein hienosti. Nyt kolmatta päivää (yksi taukopäivä pidettiin välissä) ovat saaneet maidon lisäksi kynnenkokoiset nokareet possujauhelihaa suoliston mikrobiston totuttelemiseksi. Siitä sitten lähdetään hiljalleen lisäilemään muita ruokia; kananmunaa, piimää, eri lihoja, kalaa, Neufraun MHB-pentukarpia, kasviksia. Tarkoitus on pitää pennut monipuolisella, terveellisellä tuoreruokavaliolla ja tätä toivoisin myös tulevilta kodeilta. Nykyään ajattelen teollisista kuivamuonista samoin kuin Saarioisen roiskeläppäpizzoista tai Mäkkärin kerrosaterioista; mahdollisesti soveltuvat vaikkapa loma-ajan ruuaksi, jos kylmäsäilytystilaa ei ole tarjolla. Muuten toivoisin, että innostuisitte koiran lajinmukaisesta ruokinnasta eli lihasta, joko raakana tai kypsänä. Pentureppujen mukana tulee kyllä kattavat ohjeet ruokintaan sekä parit lahjakortitkin, joilla pääsee hyvään alkuun. Ja helpdesk palvelee jatkossakin täällä langan päässä, joten sitä ei tarvitse pelätä, etteikö sitä osaisi koiraansa ruokkia terveellisesti tai että asian kanssa jäisi yksin. Ja jos kuivaruokinta on välttämättömyys, niin toivoisin, että siihen siirryttäisiin vasta aikaisintaan koiran täytettyä 4 kuukautta, eikä senkään jälkeen nappulan osuus olisi enempää kuin puolet koko ruokamäärästä.

Pennuille olisi nyt seitsemän oikein mukavaa perhettä tiedossa, mutta se, mikä pentu menisi mihinkin, edes sukupuolten osalta, ei tietenkään ole vielä selvillä. Mutta lista näyttäisi tässä vaiheessa seuraavanlaiselta:

Perhe Astmyr-Andersson, Örby, Ruotsi
J. Heikkinen, Lappeenranta
S. Hostikka, Oulu
Perhe Jalanto-Nieminen, Kangasala
N. Leppälä, Jyväskylä
Perhe Piekiäinen, Vihti
M. Saastamoinen, Jyväskylä

Osalle perheistä on hyvin perusteltu syy haluta nimenomaan narttupentu, joten toivoisinkin, että teistä ne, joille kävisi myös uros, astuisivat nyt rohkeasti esiin, sillä pikkupojat Bobi (sininen), Opa (keltainen) ja Mörkö (musta) tarvitsevat myöskin ensiluokkaiset kodit.  Alla pojuista vielä yksittäiskuvat, ikää tuolloin oli noin 2,5 viikkoa ja Opalla oli vielä hieman silmät ulkoreunoista kiinni. Nyt silläkin on silmät kokonaan auenneet, mutta kuvaa ei nyt uudesta lookista ikävä kyllä tähän hätään ole. Pyrin ottamaan pian uudet poseeraukset kaikista, ja lisäämään niitä tänne blogin puolelle.