Iineshän on tähän saakka ollut lähes kaikessa edelläkävijä, aina saanut uuden taidon hetkeä/päivää ennen muita. Tänään se teki sisarusparvn ensimmäisen itsenäisen pissan oikeaoppisesti kyykäten, siis ilman emon pissatusapua. Mutta kerrottakoon, että Jutille meni jo liki viikko sitten ensimmäinen kyykkykakka ja Lissulle puolestaan pään ainakin melkein onnistunut rapsutus, siitäkin on jo useampi päivä aikaa.
Juti alkoi tänään osoittaa leikkieleitä, se pureskeli ensin hampaattomilla leuoillaan Peppiä kyynärpäästä, sitten Jussia nenästä sylissä ollessaan, sitten muutaman torkun ja ruokailun jälkeen sisaruksiaan takapuolesta ja korvista ja lopulta haastoi leikkiin lyömällä etutassuilla maata ja painamalla etupään alas. Juti onnistui haastamaan sisaruksia mukaan leikkiin, mutta nälkä keskeytti pelit ja sitten ruuan jälkeen tulikin väsy. Eivät nämä tosiaan kauaa jaksa vielä temmeltää.
Laitetaanpas pentusten 15 vrk-poseeraukset toissapäivältä. Käytiin tuossa meidän eteisessä, samalla saivat hyvää harjoitusta pentulaatikon ulkopuolella olemisesta. Tässä huomasi sellaisen eron, että siinä, missä Iines ja Juti olivat aktiivisia ja aika nopeasti lähtivät tutkimaan ympäristöä välillä vinkuen, niin Lissu jäi mielummin paikalleen ja oli hiljaisempi. Jännä nähdä, miten taas kolme vuorokautta muuttaa asioita. Huomenna tulee 18 vrk täyteen, otetaan sitten uuden poseerauskuvat taas. Kaikille mukavaa viikonloppua!
Juti aloittaa kuvakavalkaadin:
Iines sitten:
Lopuksi Lissu: