torstai 29. elokuuta 2013

Blogin muutto ja uudet kujeet

Tervetuloa uusille ja vanhoille lukijoille seuraamaan hieman uudistunutta Come Se -blogia! Tämä blogi oli ennen vähän eri niminen ja lähinnä A-pennuille tarkoitettu, mutta käytännön syistä vaihdoin osoitetta niin, että samaan blogiin mahtuu toinenkin pentue ja ehkä entistä enemmän myös omien koiriemme touhuja.

Ensin lienee syytä vähän esittäytyä. Olen siis hieman alle kolmekymppinen kasvattajuutta aloitteleva koiraharrastaja, kennelnimeni on Come Se (suom. "Ikään kuin" tai "Aivan kuin"). Asun aviomieheni Jussin sekä neljän koiran (3 lagottoa, 1 Helga) kanssa rivitalossa Kangasalla ja työskentelen Tampereen yliopistollisessa sairaalassa röntgenhoitajana.Vapaa-aikaani, jota muuten tuntuu aina olevan liian vähän, kuuluu kaikenlainen koiriin liittyvä puuhastelu metsässä rymyämisestä yhdistystoimintaan. Ja kaikkea siltä väliltä.

Olen tähän mennessä kasvattanut yhden lagottopentueen. Rakkaat Aakkoset eli Toda, Lilli, Putu ja Zeta syntyivät tammikuussa 2012. A-pentueen vaiheita aivan alusta saakka pystyy lukemaan tästä blogista.

Lilli, Putu, Zeta ja Toda 6 viikon iässä

Zeta, isä Arttu ja Putu


Meidän 7 kk ikäinen Nube
Elämme paraikaa varsin mielenkiintoisia aikoja, sillä sain mahdollisuuden käyttää Caraa vielä toisen kerran jalostukseen (omistaja Suville suuri kiitos) ja astutus tapahtui vajaa viikko sitten. Isäkoiraksi valikoitui vilkas ja vauhdikas nuorimies Cico, joka muutti avustuksellani Italiasta Suomeen 1,5 vuotta sitten. Cara ja Cico pitivät kovasti toisistaan ja treffit tapahtuivat varsin vaivattomasti Cicon pihalla vapaana kirmaillen.

Pakollinen yhteisposeeraus auringonlaskussa
Koirapariskunnan hännät asettuivat astutuksessa varsin söpösti!
 
Nuben kuva ei ole tässä päivityksessä sattumalta, vaan hyvästä syystä. Nube siis muutti meille huhtikuussa Sveitsistä Mighty Monegat's-kennelistä sillä ajatuksella, että meidän seuraavasta pentueesta lähtee Sveitsiin urospentu vaihdossa. Tämä suunnitteilla olevba pentue on kyseiselle kasvattajakollegalleni mieluinen, joten toki toivomme, että syntyisi ainakin yksi urospentu, jonka voisi matkaan laittaa. Mutta toki muutenkin toiveissa on terve ja hyvä pentue, josta riittäisi pentuja aktiivisille perheille harrastuskaverin virkaa täyttämään.

Yhdistelmän olennaisimmat tiedot löytyvät nettisivuiltamme: http://comese.net/Pentuja.php ja lisää saa kysellä vapaasti vaikka soittaen tai sähköpostilla. Meitä voi tulla tapaamaan Kangasalle ja jututtamaan myös koiratapahtumiin, mikäli kohdalle osumme. Seuraavat suunnitelmat ovat Hyvinkään ryhmänäyttely 22.9 ja Spanieliliiton erikoisnäyttely 5.10. 

Niin, ja ultraäänitutkimusaika on varattu 20.9. Silloin selvinnee, onko Cara tiineenä ja kuinka paksusti. Malttamattomasti odotellen! ;)