Nyt jo kolme pennuista on käynyt virallisissa luustotutkimuksissa. Lonkkanivelet ovat Zetalla C/B (vasen hieman löysä), Todalla B/A ja Lillillä parhaat mahdolliset eli A/A. Kyynärnivelet ovat kaikilla terveet eli 0/0. Polvet on tutkittu Lilliltä ja Zetalta, Zetalla tulos oli 0/0 ja Lillin oikea, pentuaikana hieman oireillutkin polvi oli odotetusti 1-tasoinen, vasen on terve eli 0. Zetalta kuuntelutin sydämen virallisesti, sillä kun kuului pikkupentuna se lievä sivuääni. Nyt sydän todettiin terveeksi. Pyysin vielä kaiken kukkuraksi hammastodistuksen, siltä varalta, että Zetan hampaita täynnä olevasta suusta katoaisi joskus tapaturmaisesti joku lego; olisipahan osoittaa, että ne on edes jossain vaiheessa olleet okaikki olemassa.
Putu menee terveystarkastukseen sitten kesälomalla, kun on sukulaiseläinlääkärin luo muutenkin asiaa.
Täyttelin Zetasta lagottojen terveyskyselykaavakkeen yhteistä hyvää varten, eli rodun terveystilanteen kartoittamiseksi. Olisi mukavaa, jos muutkin pennunomistajat voisitte vastailla kysymyksiin sitten, kun on noin 15 minuuttia ylimääräistä aikaa. Kysely löytyy täältä: www.lagottoromagnolo.fi/terveyskyselylomake.htm
![]() |
| Zeta, Helga ja Sera |
On ollut ilahduttavaa kuulla pentujen harrasteista ja toilailuista, kaikki tuntuvat voivan hyvin ja ovat iloisia reippaita koiria. Zetalla on nyt ollut pientä korvien kutinaa, muuten meidänkin pikkuneiti on ollut terve ja reipas tapaus. Tällä hetkellä Zetan säkäkorkeus on 45 cm ja paino 13 kiloa, eli vielä ihan rotumääritelmän rajoissa.Olemme käyneet hakutreeneissä ja harjoitukset ovat sujuneet hienosti.
Kun seuraavan kerran annatte matokuuria, niin käyttäkää mieluiten Drontalia. Axilurin lääkeaineista on nyt kuulemani mukaan tehty jonkinlainen haittailmoitusta liittyen johonkin neurologisiin ongelmiin, ja vaikka meillä se on toiminut ihan hyvin eikä koirat ole saaneet mitään oireita, niin ei vara venettä kaada.
Nyt olisi lähdettävä yövuoroon, huoh. Koirien kannalta ihan kiva, kun ei tarvitse olla lainkaan yksin.
Toivokaamme oikein kylmää lopputalvea, mahdollisimman lyhyeksi jäävää loska-aikaa sekä mahdollisimman aikaista kuivaa ja aurinkoista kevättä!
![]() |
| Toda aika tarkalleen vuosi sitten |

