Tällä on pieni kuvakollaasi Lillistä eri aikakausilta, kun olen ollut sitä tapaamassa. Lilli on mielestäni yksi hienoimmista lagotoista maan päällä; se on vahva, elinvoimainen ja nöyrä puurtaja, joka ei vähästä valita. Se on kestänyt ulkona pakkasta pentuja hoitaen ja toisaalta myös kesän tukahduttavaa hellettä. Se on siirtynyt kolmevuotiaana syrjäisestä ulkohäkistä sisätiloihin ja sopeutunut suuriinkin elämänmuutoksiin. Tällaisia koiria ei puussa kasva ja olen erittäin ylpeä siitä, että sain Lillin tyttären Suomeen Come Se-kasvatustyön kantanartuksi.
Lillin kuulumisista seurasi se, että aloin selailla Italian kennelliiton tietokantaa ja pentueen muiden isovanhempien tietoja. Artun emän Spican tiesinkin menehtyneen 7 vuoden iässä, kuolema oli ollut kovin äkillinen ja yllättävä muuten terveellä koiralla, joten omistaja epäili myrkytystä, mikä ei ole tryffelikoirilla kovinkaan epätavallista. Italiassa ei tavata laittaa koiria tutkittavaksi, joten asia jää ikävä kyllä mysteeriksi. Äkkikuolemaan voi olla paljon syitä, mutta kasvattajana minulle on olennainen tieto se, että Spica oli eläessään hyvä ja toimiva työkoira.
Uutena tietona minulle tuli Italian jalostustietokantaa katsellessani se, että nyt on Artun isä Civettakin menehtynyt. Itse asiassa kuolema on merkitty tapahtuneeksi juuri samoihin aikoihin kun lapsenlapsia oltiin täällä Suomessa laittamassa alulle. Civetta oli kuollessaan lähes 13-vuotias, joten ihan pitkän elämän on ukki saanut elää. Civetta on ollut Italiassa erittäin suosittu jalostuskoira ja hyvien jälkeläisten periyttäjä, toivotaan, että nämäkin pennut saivat isänisältään monta hyvää ominaisuutta.
Täytyy yrittää selvittää, onko Caran isä, siis pentujen toinen ukki, teräsvaari Pippo (vir. Bozzolo) vielä hengissä. Jo Caran syntymän aikoihin se oli lähes 10-vuotias ja nyt se siis olisi jo yli 13-vuotias. Yritän tässä kevään mittaan kysellä sieltä kuulumisia. Tässä kuvassa on Pippo 9-vuotiaana. Ihana poika!
Cara tulee meille viikonlopuksi ja lähdemme sunnuntaina Kiikoisten ryhmänäyttelyyn. Taidan ottaa Zetan mukaan haistelemaan näyttelyn ilmapiiriä nyt, kun rokotukset on kunnossa. Kävimme pari päivää sitten palveluskoirien jälkikokeen tottelevaisuusosiossa kuuntelemssa laukauksia sekä vieraiden ihmisten rapsuteltavana. Zeta suhtautui kaikkeen juuri niinkuin olin hiljaa mielessäni toivonutkin. Ihmiset saivat sen lähes ratkeamaan riemusta, laukaukset se kuuli muttei pelännyt ja lopulta neiti aikansa sähellettyään rauhoittui jalkoihin lepäämään. Tässä pari uutta kuvaa Zetasta, ollaan nyt viimein ryhdytty harjoittelemaan seuraamista ja ihan vähän myös näyttelyposeerausta.
Zetan pysyvät alakulmahampaat näyttävät kasvavan liian kapeasti (aivan kuten maitohampaat luovutusiässäkin), joten annan niille nyt sormin oikomishoitoa. Vedän niitä siis ulospäin muutaman kerran päivässä, jotta ne kasvaessaan suuntautuisivat riittävästi ulospäin ja tulisivat oikeanlaiseen leikkaavaan asentoon eivätkä uppoaisi kitalakeen. Helgallahan on toinen alakulmahammas ikävästi kitalaessa, mutta koska hammas oli Helgan meille tullessa ehtinyt tehdä kuopan ikeneen, ei hampaalle enää lähdetty tekemään mitään. Toivotaan, ettei Zetalle tai muille pennuille tule mitään vastaavaa. Onneksi tämä hammaskausi on pian ohi ja saadaan keskittyä kivoihin asioihin!
Oikein kivaa viikonloppua ja kuulumisiin taas!
