No niin, nyt on mennyt muutama päivä blogia päivittelemättä.. Ystäväni Sanna oli meillä viikonloppuvieraana ja kävimme yhdessä lauantaina Heti ry:n järjestämässä Monimuotoisuus-seminaarissa Vantaalla. Luennot olivat hyvää kertausta genetiikasta ja ainahan tällaisista ammentaa myös uusia näkökulmia ja oppeja. Täytyy katsoa, josko saisimme Sannan kanssa jonkinlaisen tekstintyngän aikaiseksi vaikkapa rotujärjestön Spanieli-lehteen. Pakko myöntää, että tämä Artun ja Caran pentue noudattelee aika mukavasti noita monimuotoisuus-oppeja, ja toivottavasti pennuista tulisi terveitä ja hyväluonteisia rotunsa edustajia, jotta myös kaksi muuta tärkeätä tavoitettani toteutuvat.
Mutta nyt asiaan:
Kaikki pennut ovat nyt päälle kilon painoisia. Silmät on kaikilla auki, ainoastaan Zetan toinen silmä on vielä hieman ulkonurkasta kiinni. Pennut harjoittelevat uusia taitoja, nyt ovat vuorossa murina ja pureskelu. Tosin hampaattomiahan nämä vielä ovat, joten sen puolesta pureminen on vielä aika onnetonta. Murinassa parhaiten kunnostautuneet ovat Zeta ja Freccia, kumpikin on murahdellut oikein komeasti joko sylissä ollessaan tai silloin, kun ne ovat selällään ja niitä rapsuttaa kaulasta. Tässä vaiheessa murina tuskin ilmentää mitään erityistä tunnetilaa, oletettavasti se on enemmän spontaania ääntelyä hermoston kehittyessä ja mahdollistaessa laajakirjoisemman ääntelyn.
 |
| Freccia sylissä |
 |
| Marsina riehuu |
Ja niin, käytiin tosiaan perjantaina Caran kanssa siellä kontrollitutkimuksessa; neutrofiilit ja CRP olivat normaalit. Päätettiin varmuuden vuoksi jatkaa antibioottia vielä tiistaille, että tulehdus nujertuisi varmasti. Nyt Cara viihtyy pidempiäkin aikoja pentulaatikon ulkopuolella ja tuntuu välillä pentujen hoidon jälkeen kysyvän, että "joko voi mennä?". Käytiin sitten Caran kanssa hieman pidempi kävelylenkki, kun pakkasten puolesta saatiin siihen mahdollisuus. Ja voi sitä riemua ja ylpeyttä, kun se pääsi saalistamaan ja tappamaan sille heittämääni lapasta! Lapanen kannettiin lähes kotiin asti häntä korkealla!
 |
| Koko porukka |