No niin, 3,5-viikkoiset vintiöt ovat laajentaneet elintilaansa omatoimisesti ja alkaneet tulla kehikkonsa avoimesta ovesta ulos. Ensimmäisenä on vastassa liukkaanlainen bambumatto, joka on pentujen mielestä kiva pissa-alusta ja muutenkin mukava kävelyharjoituksiin ja hampaiden testaamiseen. Maton ulkopuolelle ne eivät vielä ole uskaltautuneet tutustumaan, paitsi nyt tätä kirjoittaessa Zeta lähti Bambin lailla liukastelemaan lattialle. Palautin sen takaisin kotipesään; hauska nähdä, kauanko neiti siellä tyytyy olemaan.
 |
| Freccia keskittyy näyttämään söpöltä siskojen riehuessa |
Nyt on alkanut tärkeiden taitojen, kuten ulvomisen, haukahtelun, murinan, puremisen, etutassulla huitomisen, sisarusten jahtaamisen, äitikoiran korvien ja raajojen repimisen ja muun yleisen ilkivallanteon, systemaattinen harjoittelu. Aika päteviä koiranalkuja tuntuisivat olevan! Erityismaininta Mooselle ja Freccialle hienosta susiulvonnasta!
 |
| Moose ja Marsina puurokupilla |
 |
| Moose oikeaoppisella kakalla |
Pennuilla on nyt kiinteään ruokaan totuttelun aikana vatsat hieman hitaalla, ja nyt ollaan muutama päivä odoteltu, että saadaan taas suolet toimimaan normaalisti. Ensi alkuun lisäruoka oli maissivelliä kera munankeltuaisen ja mahdollisimman rasvaisen jauhelihan sekä emonmaidonvastikkeen, mutta nyt ovat saaneet myös Royal Canin Starter-nappulaa turvotettuna ja vellikin on vaihtunut täysjyvä-kauravelliin. Jauhelihaa on edelleen joka ruualla mukana ja sitä saavat myös sellaisenaan. Eilen ja tänään onkin sitten kakat tulleet hienosti Marsinalta, Zetalta ja Mooselta. Freccian kakkaa vielä odotellaan.
Hampaita on alkanut puhjeta reipasta kyytiä. Kulmahampaat tulivat kaikille ensimmäisenä, mutta muutamalla pennulla on jo premolaarejakin. Myös reunimmaiset etuhampaat kajastavat ikenistä jo. Joka tapauksessa hampaat ovat jo sellaiset, että niillä saa hyvän otteen kaverin (tai äidin, t. Zeta) korvasta.
Moosen tulevat omistajat kävivät meillä tänään katsomassa kauan kaivattua uutta perheenjäsentään. Oli ihana nähdä, miten paljon pieni pentu voi tuoda iloa elämään. Lämmin kiitos Sinikka ja Tapani käynnistä, oli mukava nähdä!