maanantai 9. tammikuuta 2012

Seitsemäs viikko puolessavälissä

Caran maha se vaan jatkaa tasaista kasvuaan ja nisät turpoamistaan. Ruokamäärää on taas hieman entisestään lisätty, nyt Cara saa pentunappulaa 3 dl päivässä ja siihen päälle samat höysteet kuin ennenkin. Kaikenlaita muutakin hyvää on maisteltu, esimerkiksi Oscarin kanalastuja ja puruluita. Tyttö vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä. Pääasiassa päivät kulutetaan lepäämällä ja pienillä leikkihetkillä.

Tässä on ollut sellaisia pakkasia, että hirveän pitkälle lenkille ei tohdi lähteä, ettei ultran takia kaljuksi ajeltu maha ja herkät nisät palellu. Käydään pienemmillä kävelyillä ja useammin päivässä, koska pennut alkavat jo painaa rakkoa ja pissahätä tulee usein, noin neljän tunnin välein. Cara on nyt käyttänyt Seran talvitakkia ensihätään, mutta se ei peitä taaimmaisia nisiä eikä muutenkaan ole tarkoitettu vatsan suojaamiseen. Isäkoira Artun omistaja Saija neuloo paraikaa Caralle nuttua, joka peittää myös nisät. Alakappaleeseen tulee fleece-vahvike lämpöä eristämään. Olemme äärettömän kiitollisia tästä vaivannäöstä, sen saatuamme voimme levollisin mielin ulkoilla vähän kirpeämmässäkin pakkassäässä.

Keskeneräinen neuletakki